4

Koulun jälkeen aina suklaalevy ja ehkä keksipaketti. Puuroa puuroa puuroa. Näkkäriä ja voita. Tihkun rasvaa ja sokeria. Ei jaksa kiinnostaa.

Kuraattorilla oli merkillinen tunnelma. Naureskelin hermostunein ja oudoksuvin ajatuksin, välttelin katsekontaktia ja tutkiskelin katseellani seinillä olevia lappusia, tiirailin seinässä olevaa ihmeellistä maaliryöppyä. Heti astuttuani sisään ovenraosta kyseltiin, kuinka minulla on mennyt. En tiedä, mikäs tässä. Ajatukset sinkoilevat missä sattuu, olenpa nolo kun on samat vaatteet kuin viime kerralla, kamala valaistus täällä, en kyllä tunne mitään, miksi söin aamupalan, jäänköhän koulussa jälkeen, en mahdu istumaan, ärsyttävän kova penkki, näytänköhän lihavalta, hassunhauska ponnari kun hapsottaa näin.

Minusta ollaan huolissaan, kuulemma, minusta ja mielialastani. Kyseli, miksi lähdin eilen koulusta aikaisemmin. Sanoin muutaman sanan ahdistuksesta. Ruokailutottumuksiani tai minäkuvaani ei mainittu kuin ohimennen. "Mitenkäs se paino, onko siinä muutoksia" ja totesin sen kieppuvan samoissa lukemissa mitä aina ja syömistä käsittelevät puheet olivatkin sitten siinä.

Kuraattorin kanssa jutusteltiin, mitkä asiat ovat elämässäni hyvin. Sanoin kirjoittamisen rauhoittavan minua, samalla tuoden intohimoni esille. Kysyi, kirjoitanko blogia, kielsin asian. Tämä laittoi minut pohtimaan, miksen näyttäisi näitä kirjoituksia tästä maailmasta jollekin, joka voisi minua kuunnella ja yrittää ymmärtää?

Tein masennustestin, 30 pistettä kielisi jo vaikeasta masennuksesta, minä sain pistemääräksi 22. Sanoin etten koe olevani masentunut. Ei näköjään koe tarpeelliseksi, että kävisin siellä enää juttelemassa, ei antanut uutta aikaa, katsotaan sitten syksyllä vaikka, aijaa okei. Kyllä se vähän tyrkytti terveydenhoitajalle ja vanhemmille ja kaikille kertomista, mutta päädyttiin sitten tällaiseen ratkaisuun sitten.

Olen taas vähän puilla paljailla.

En pysty kohta oikeasti ajattelemaan, en ikinä koskaan enää. Pää pyörii ihan ylikierroksilla, kohta se väsähtää.